Tänään on se päivä, kun koko kevään jatkunut työ vihdoin saa puhjeta kukkaan. Kaiken sen valmistelun, suunnittelun, aivopähkinäilyn, promoamisen, puhumisen, esittelyn, värväämisen, Google translaten käyttämisen, lukemisen, neuvomisen, ja kokoustamisen jälkeen islantilainen media fjallid.is nuorilta nuorille on alkanut sykkiä. Vielä se ei ole mitään suurta, eikä varmaan tule olemaan vielä hetkeen, mutta jos Jumalan tahto on, että se tulee nousemaan ja vahvistumaan, niin tapahtuu. Siksi voimme olla luottavaisin mielin.
Johtajuuden luovuttaminen oli ainakin Eveliinan puolesta hankalin koko hankkeessa; vaikka tiesimme, että se tulee eteen, tuntui, että emme mitenkään voisi löytää tarpeeksi pätevää ihmistä johtamaan projektia, josta oli tullut meille hyvin rakas. Kun on nähnyt tapahtuneen kasvun ja on tottunut hoitamaan kaiken itse, epäilee kaikkien muiden kykyjä pystyä samaan.
Löysimme kuitenkin viime hetkellä huikean ryhmän innokkaita ja lahjakkaita nuoria, jotka jatkavat työtämme nyt kun asumme toisella puolella Islantia. Emme tiedä, mihin suuntaan media tulee muotoutumaan heidän käsissään, mutta tuntuu hyvältä tietää, että nyt se saa jatkaa kasvuaan islantilaisten käsissä tullakseen oikeasti täyttämään juuri sen reijän, joka tarvitsee täytää evankeliumin kerronnassa. Siihen meistä ei suomalaisina, maahan pompahtaneina untuvikkoina olisi ollut koskaan.
Nyt fiiliksemme on pelkkää kiitollisuutta. On ollut niin hienoa olla kansainvälisyyslinjalaisena tässä huikeassa maassa. Olemme saaneet olla Jumalan käytössä päästä varpaisiin, kasvaneet ihmisinä ja avioparina ja vielä saaneet kokea uskomattoman Islannin. Onneksi asumisemme täällä saa jatkua kesätöiden merkeissä, jotka aloitimme muutama päivä sitten Eyjólfsstaðirin majatalossa. Eveliina hääräilee keittiössä ja Topias saa vihdoin viettää aikaa ulkona ruumiillisissa töissä. Elämä maistuu makealta ja kauraleipäiseltä. Seuraavassa postauksessamme kerromme Roadtripistä, jonka teimme kiertäessämme Etelä-Islannissa, ja josta jo sneakpeakeja on voinut seurata instargamista.
