Hvernig líður þér? Miltä nyt tuntuu?

Tänään on se päivä, kun koko kevään jatkunut työ vihdoin saa puhjeta kukkaan. Kaiken sen valmistelun, suunnittelun, aivopähkinäilyn, promoamisen, puhumisen, esittelyn, värväämisen, Google translaten käyttämisen, lukemisen, neuvomisen, ja kokoustamisen jälkeen islantilainen media fjallid.is nuorilta nuorille on alkanut sykkiä. Vielä se ei ole mitään suurta, eikä varmaan tule olemaan vielä hetkeen, mutta jos Jumalan tahto on, että se tulee nousemaan ja vahvistumaan, niin tapahtuu. Siksi voimme olla luottavaisin mielin. 

Johtajuuden luovuttaminen oli ainakin Eveliinan puolesta hankalin koko hankkeessa; vaikka tiesimme, että se tulee eteen, tuntui, että emme mitenkään voisi löytää tarpeeksi pätevää ihmistä johtamaan projektia, josta oli tullut meille hyvin rakas. Kun on nähnyt tapahtuneen kasvun ja on tottunut hoitamaan kaiken itse, epäilee kaikkien muiden kykyjä pystyä samaan.

Löysimme kuitenkin viime hetkellä huikean ryhmän innokkaita ja lahjakkaita nuoria, jotka jatkavat työtämme nyt kun asumme toisella puolella Islantia. Emme tiedä, mihin suuntaan media tulee muotoutumaan heidän käsissään, mutta tuntuu hyvältä tietää, että nyt se saa jatkaa kasvuaan islantilaisten käsissä tullakseen oikeasti täyttämään juuri sen reijän, joka tarvitsee täytää evankeliumin kerronnassa. Siihen meistä ei suomalaisina, maahan pompahtaneina untuvikkoina olisi ollut koskaan.

Nyt fiiliksemme on pelkkää kiitollisuutta. On ollut niin hienoa olla kansainvälisyyslinjalaisena tässä huikeassa maassa. Olemme saaneet olla Jumalan käytössä päästä varpaisiin, kasvaneet ihmisinä ja avioparina ja vielä saaneet kokea uskomattoman Islannin. Onneksi asumisemme täällä saa jatkua kesätöiden merkeissä, jotka aloitimme muutama päivä sitten Eyjólfsstaðirin majatalossa. Eveliina hääräilee keittiössä ja Topias saa vihdoin viettää aikaa ulkona ruumiillisissa töissä. Elämä maistuu makealta ja kauraleipäiseltä. Seuraavassa postauksessamme kerromme Roadtripistä, jonka teimme kiertäessämme Etelä-Islannissa, ja josta jo sneakpeakeja on voinut seurata instargamista. 

Guð er mikill!

Heipä hei! Kun on viettänyt jonkin aikaa vieraassa maassa jättäen taakseen kaikki tutut kuviot, kotimaan ja ilmapiirin, alkaa miettiä elämää aivan uudella tavalla. Islannissa olo on ollut tähän mennessä hyvin kasvattava kokemus, olemme lähentyneet toisiamme ja olemme parantaneet myös suhdettamme Jumalaan. Yksi viimeaikaisista kiitosaiheista onkin ollut tieto siitä, että vaikka joskus tuntuu yksinäiseltä, emme ole yksin.

Kun Eveliina ehdotti minulle pari kuukautta sitten, että lähtisimme perustamaan tänne kristillistä nuorten mediaa internettiin, olin alkujaan hyvin skeptinen. Mitä kaksi nuorta suomalaista voisi muka saada jotain kestävää ja hyödyllistä aikaan kun emme edes puhu samaa kieltä? Pienen keskustelun jälkeen päätimme kuitenkin aloittaa työnteon. Aluksi olimme yhteydessä Nuottaan (www.nuotta.com), saimme paljon vinkkejä, miten kannattaisi edetä, kuitenkin yksi tärkein neuvoista oli, että rukoilkaa asian puolesta ja tuokaa huolenne Jumalan eteen.

Suomalaisena Luterilaisena ajatus OIKEASTI toimivasta rukouksesta saattaa tuntua välillä vieraalta ajatukseltä, mutta päätimme yrittää ja kas kummaa, meille on avautunut paljon hyviä kontakteja, nuoret ovat innoissaan ideastamme ja asiat etenevät. Tällä hetkellä meillä on kaksi vapaaehtoista työskentelemässä nettisivujemme kanssa ja useita muita tuottamassa materiaalia, jota alamme julkaisemaan jahka nettisivut ovat valmiit. Alustava julkaisupäivämäärä on 16.5.

Vaikka kaikki näyttää tällä hetkellä valoisalta, on vielä yksi kysymysmerkki: Kuka ottaa vastuun, kun lopetamme työt Reykjavíkissa? Yksi tämänhetkisistä rukousaiheista olinkin, että löytäisimme päätoimittajan mediallemme, islantilaisen kristityn jolla on kokemusta kirjoittamista ja paloa tähän työhön. Epätietoisuudesta huolimatta katsomme huomiseen luottavaisin mielin.

On mahtavaa, miten Jumala tekee työtä meidän kauttamme. Me annamme pientä ja hän tekee siitä jotain suurta. On siistiä olla voittajan puolella!

Tällaisilla viiksibusseilla siirrymme paikasta toiseen. Onhan sentään Mottumars, Islantilaisten movember. 

Gaman að sjá þíg, Mikael!

Topias koki viikko sitten hämmästyksen, kun outo, Lähi-Itäista tulleen näköinen turisti keskeytti juttelutuokion Amazing gracella toisessa kädessä kamera ja toisessa juustonjuoksutin. Mies paljastui ystäväksemme Mikaeliksi, joka kaksi viikkoa aiemmin sopinut Eveliinan kanssa matkustavansa Islantiin yllättämään Topiaksen ja tuomaan juustonjuoksutinta, jonka löytäminen Islannin mantereelta oli osoittaunut oletettua haastavammaksi.

Suunnitelmamme oli mennä perjantai-lauantai -yöksi seurakuntamme apologiaretriittiin Islannin etelärannikolle tunnin päähän Reykjavíkistä, ja lähteä sitten lauantaina erään ystävämme kyydissä takaisin Reykjavíkiin, josta oli tarkoitus vuokrata auto ja lähteä ajelemaan Golden circlelle, reitille, jonka varrella sijaitsee muutama suuri nähtävyys, kuten Geysir ja Gullfoss -vesiputous. 

Kävi kuitenkin niin, että eräs ystävämme vinkkasi meitä jo perjantaina viikonloppuna koittavasta, koko maanlaajuisesta myrskystä, ja kertoi, ettei matkustusta suositella lainkaan viikonlopun aikana. Ja sellainen myrsky se tosiaan oli. 

Lauantaina lähdimme kuitenkin uhmaamaan tuota silloin 20 metriä sekunnissa puhaltavaa tuulta, ja oli ihme, ettei tietämme oltu ylipäätään suljettu jo siltä päivältä. Ajettuamme n. 5 kilometriä, korkeahkon nousun huipulla, avoimella paikalla auto alkoi liirata ja ojaanhan siinä sitten mentiin, vahdilla. Oli suuri siunaus, että kuskimme sai auton pidettyä liukumasta päin vastaantulevaa autoa. Onneksenne saimme valppaana olleen turistiystävämme ansiosta tapauksesta myös ainutlaatuista videomateriaalia. 

Edessä näkyi kolme muuta autoa ojassa, mutta eipä siinä, sää oli hirvittävä.  Tuuli niin paljon, ettei ovia meinannut saada auki. Melkein jokainen ohitsemme ajava auto pysähtyi tarkistamaan, onko kaikki hyvin, mutta kellään ei ollut välineitä auton tielle saamiseksi. Parinkymmenen minuutin ihmettelyn jälkeen yksi nelivetomaasturi, jollaisia meillä on tapana nimittää "tavallisiksi islantilaisiksi autoiksi" aina kun sellaisen näemme, pysähtyi ja veti meidät vaivatta ulos, vaikka auto oli jumissa puolen metrin lumessa. Matkaa jatkettiin rauhallisemmin. Kiitos Jumalan, mitään pahaa ei tapahtunut. 

Tavallinen islantilainen auto

Auton vuokraamisen sijaan päädyimme sitten kiertämään paikallisia nähtävyyksiä. Matkamuistoliikkeistä löytyi ties mitä jännittävää, esimerkiksi tämä ainutlaatuinen purkillinen aitoa islantilaista jäätikkötä. Lisäksi hamusimme ravintolassa alennuksen maukumalla tilauksen yhteydessä, ja ihmettelimme paikallisten paperirahojen upeita hattuja. Se oli mainio viikonloppu. Kaiken päälle meillä on nyt itse tehtyä mozzarellaa, josta kiitos kuuluu Mikaelille ja juustonjuoksuttimelle. Huhu, lähetystyöntekijän arki hymyilee! 

Guð gefi goðan dag - Hyvä päivä tulee Jumalalta

Kuukausi Islannissa on vierähtänyt yllättävän nopeasti, ja vauhti luultavasti sen kun kovenee. Onneksi kesäkin tulee nähtävästi kulumaan valtameren keskellä, sillä meille siunaantui sattumalta tänään kesätyöpaikka Islannin itäpuolella sijaitsevasta majatalosta. On hauskaa, miten suhteet toimivat tässä piskuisessa maassa. Edellispäivänä mainitsimme ohimennen eräälle pastorille aikovamme etsiä kesätöitä Islannista, ja minuuttia myöhemmin hän oli jo soittamassa jollekin, jolla on jossain joku majatalo. Nyt meillä on kesätyöpaikka. Elämä on ihan hauskaa.

Asiat alkavat tosiaan rullata, eikä unelma kristillisestä nuorten verkkomediasta tunnu enää niin kovin kaukaiselta, vaikka se tuntuikin vain suurelta unelmalta, kun saavuimme.

Olemme puhuneet asiasta jokaiselle vastaantulevalle siitä lähtien kun tulimme tänne, mutta vasta skypepalaveri Nuotan verkkolehden päätöimittajan kanssa sai asiat lähtemään kunnolla liikkeelle. Nyt, viikkoa myöhemmin olemme saaneet kasatuksi joukon vapaaehtoisia, joiden kanssa suunnittelimme pitävämme jonkinnäköisen tapaamisen ensiviikolla, kun puskaradio ja ehkä joku muukin kanava alkavat laulaa. 

Eilen kävimme puhumassa ideastamme kristillisellä radiokanavalla Lindinillä, josta sanottiin, että ideaamme voidaan tarvittaessa mainostaa milloin tahansa maanlaajuisesti, mukaanlukien Grönlanti ja Färsaaret, mikä on ihan supersiistiä!  vaikka suunnitelmissamme onkin perustaa mediaa lähinnä internettiin, meille on ehditty luvata joitain vakituisia sivuja järjestömme lehden takapuolelta - lehden takakannesta saatetaan tehdä nuorten kansi, jota seuraavat sivut olisivat kokonaan toimituksemme käytössä. 

Asioita tapahtuu niin paljon ja niin nopeasti, ettemme ehkä itsekään pysy vauhdissa mukana. Lankoja alkaa olla jo nippukaupalla vedettävänä, mutta ote tuntuu olevan hyvä. Kaikki menee aikalailla omalla painollaan.

On hienoa olla mukana jossain näin suuressa, ja on mahtavaa nähdä, miten Jumala käyttää meitä. Meilä ei ole tarkoituksena olla minkäänlaisia päätoimittajia verkkomediassa, eikä elämäntilanteemme sovi lopullisen vastuun ottamiseen. Mutta on ihanaa, että voimme olla näyttämässä nuorille, miten he voivat olla viemässä evankeliumia eteenpäin uudella tavalla. Saamme olla kannustamassa ja näyttämässä Nuotan avulla mallia ja ideoita, miten he voivat itse alkaa toteuttaa itseään ja ottaa vastuuta. Siemen on istutettu, emmekä malta odottaa sen kasvua. Tosin Islanti on karua maata, ja uusilla ilmoiöillä on kuulemma tapana nousta kohisten ja sitten lopahtaa. Aika näyttää, mikä on Jumalan suunntielma. 

Rukousaiheena olisikin tämä koko projekti kokonaisuudessaan, eikä vain alku, vaan kaikki vaiheet, miten tämä sitten tuleekaan päättymään. Kiitosaiheina loputon johdatus, joka tuntuu kuljettavan jalkojamme, ystävät ja tutut, jotka ovat mukana tukemassa, ja kaikki ne mahdollisuudet ja ovet, joita meille avautuu. 

Hvað segirðu? Mitäkö kuuluu?

Arki Islannin tuulisessa ja karunkauniissa ympäristössä alkaa asettua aloilleen. Järjestö jonka parissa työskentelemme, on nimeltään Krisniboðssambandið eli SIK eli Samband Íslenskra kristniboðsfélaga eli Islannin luterilainen lähetysjärjestö. Kuten huomaatte, islantilaisilla on jokin juttu mahdollisimman pitkiin ja vaikeisiin sanoihin joiden parissa ainakin Topias on joutunut muutamaan otteeseen kiristelemään hampaitaan.

 Aamumme alkavat joka päivä yhdeksältä järjestön tiloissa yhteisellä rukoushetkellä, jonka jälkeen juomme kupposet kahvia ja vaihdamme kuulumisia ja keskustelemme syntyjä syviä. Kahvi-/rukoushetken jälkeen siirrymme jokainen omiin tehtäviimme. 

Olemme usein auttamassa järjestön pitämällä kirpputorilla, josta vastaa entinen Etiopian lähetystyöntekijä, eeppinen saarnames, mentorimme Kalli. (lempinimi, Islannissa kaikkia kutsutaan etunimellä aina kassaneidistä presidenttiin ja kaikki käyttävät lempinimiä.) Kaikki kirpputorilla myytävä tavara saadaan lahjoituksina paikallisilta ja meidän tehtävämme on eritellä myytäväksi kelpaava tavara, hinnoitella ja laittaa paikoilleen. Kaikki ylimääräinen tavara lahjoitetaan Pelastusarmeijalle. Itse kirpputori on pieni ja viihtyisä, kaikki on järjestetty siististi paikoilleen ja tunnelma on sangen puotimainen. Kyseinen puoti on myös Islannin ainoa paikka joka myy käytettyjä postimerkkejä keräilytarkoitukseen.  

 Tiistaisin ja perjantaisin osallistumme SIK:n järjestämälle islannin kielen kurssille. Kurssi on osallistujille täysin maksuton ja sen lisäksi valmistamme ennen kurssin alkua osallistujille kahvia ja laitamme esille keksejä ja hedelmiä. Tämän lisäksi Topias on pitänyt muutamaan otteeseen lyhyen hartauden ennen tunnin alkua. Kurssi on osa järjestömme tavoittavaa työtä.

Iltaisin ravaamme eri seurakunnissa ja nuortenilloissa tutustumassa ihmisiin, tekemässä kontakteja ja tiedustelemassa voimmeko tarjota auttavaa kättä. Tosin on rehellistä myöntää, että monet illat on vietetty myös kotona viettämässä kahdenkeskeistä aikaa ja hoitamassa tuoretta avioliittoamme. On ollut yllättävää huomata, kuinka paljon oman talouden pyörittämämiseen menee aikaa, kun on koko aiemman elämänsä elänyt pehmeästi äidin lihapatojen ääressä. Todellisuus iskee lujaa vasten kasvoja, kun tajuaa että ruoanlaittoon pitää ihan oikeasti varata aikaa. Arkeen mahtuu myös onnen hetkiä: Tänään totesimme, että hullut islantilaiset alettavat ja myyvät lampaan paistia euron kilo. Paistia ostettiin kilo jos toinenkin ja kun pääsimme kotiin, totesimme, ettei kummallakaan ole hajua mikä osa lampaasta on pöydällämme, saati miten sitä laitetaan. Pikainen soitto Eveliinan mummulle ja asiat selkenivät. 

Viikonloppuisin yritämme käydä kaupungin ulkopuolella nautiskelemassa Islannin henkeäsalpaavasta luonnosta, josta tulette näkemään hyvin paljon kuvia. 

Goðan daginn!

Noniin! Meriön pariskunta on rantautunut Islantiin viikko sitten perjantaina. Alkuihmetyksistä on melkein toivuttu, ja asiat alkavat rullata. Mutta on tämä kaikki ollut niin ihmeellistä. 

Kun keväällä 2015 aloimme suunnitella kansainvälisyyslinjalle lähtöä, ei meillä ollut pienintäkään aavistusta siitä, mihin päätyisimme. Ainoa rajaus oli, että paikallisen kulttuurin olisi hyväksyttävä seurustelukäytäntö, sillä olimme tuolloin vielä seurusteleva pari. Aluksi meille tarjottiin Ruotsia, mutta se tuntui liian tutulta vaihtoehdolta. Eräänä päivänä käytiin tällainen keskustelu:

Eve: Entä Islanti?
Topias: Öö... En tiiä. Mitä siellä ees on?
Eve: En mä tiedä. Tulivuoria, jäätä ja kalaa. Onkohan siellä ees kristinuskoa?
Topias: Katotaan Wikipediasta.

No olihan siellä kristinusko, luterilainen valtionkirkko vieläpä, joka ei tosin ole viimevuosina ollut kovin suuressa suosiossa. Lisäksi 320 000 ihmistä, kansallisruokana mädätetty hai, valas, ja muut valtamerelliset herkut. Kieli, joka ei juurikaan eroa 800 -luvun viikinkikielestä ja puhelinsovellus, jolla pystyy tarkistamaan itsensä ja vaimoehdokkaan mahdolliset sukulaissuhteet ensimmäiseen viikinkiin asti.  Ainiin, ja yksi ainoa asfaltoitu maantie, ykköstie, joka kiertää koko saaren. Muutaman illan verran asioita tutkittuamme toetesimme Islannin olevan liian mielenkiintoinen maa missattavaksi.

Reykjavikin konserttitalo Harpa

Tyhjästä aloimme kehittää verkostoa, jonka hankkiminen ei 320 000 ihmisen maassa ole ollut kovin vaikeaa. Moneen seurakuntaan lähtetetty sähköpostiviesti innokkaista nuorista, jotka haluavat auttaa millä tahansa tavalla poiki yhden vastauksen. Se oli tarpeeksi. Jo syksyn puolivälissä olisimme olleet valmiita lähtemään. Eveliina osti Islanninkielenkirjan hillitäkseen Islantikuumettaan - edes sellainen pieni projekti kuin naimisiinmeno ei ollut riittävä hillitsijä.

Ensimmäinen viikko on kulunut varsinaisessa aivohengästyksessä. Keksimme sanan itse, sillä vain se pystyy kuvaamaan oikealla tavalla oloamme vielä viikonkin jälkeen. Paljon toinen toistaan ystävällisempiä, hymyilevämpiä ja rakkaudellisempia ihmisiä, joilla on jokaisella outo nimi, jota et kuule ikinä ensimmäisellä tai toisellakaan kerralla oikein, lausumisesta puhumattakaan, saati muistamisesta. Ihan sama minne katsot, aina jossain on jokin kyltti jossa lukee sana, jota ei voi vain ohittaa, koska sanat saattaa ymmärtää, jos ensin lukee hyvin tarkasti kirjain kirjaimelta, sitten miettii, onko nähnyt tätä sanaa jossain aiemmin, tai edes samankailtaista - jos ei, on yritettävä päätellä asiayhteydestä. Sitten on yritettävä painaa mieleen, jotta muistaisi seuraavalla kerralla, jottei sama show toistuisi silloinkin.

Niin paljon nähtävää, koettavaa, kuultavaa, ja sitten on vielä Jumala. Olemme saaneet uskomattomia rukousvastauksia kuluneen viikon aikana. Eilen illalla meidän oli määrä nähdä Islannin kristillinen opiskelijajärjestö ja puhua heille siitä, miten voisimme yhdessä olla kehittämässä heidän toimintaansa. Tuona aamuna meillä ei ollut vielä kuin idea kahviloissa pidettävistä rukous- ja raamattupiireistä, mutta se ei olisi tarpeeksi.

Aamupäivällä hiljentyessämme Jumala puhui meille suoraan. Kymmenittäin Raamatunkohtia, jotka puhuivat yksin ja ainoastaan siitä, miten meidän tulisi tehdä työtämme, miten kohdata Islantilaiset, miten Hän tulisi kantamaan meidät vaikka läpi tuulen ja tulivuorten, jos olisi tarvis - miten meidän ei tulisi pelätä mitään, sillä Hän olisi meidän kanssamme. Hän ei ollut lähettänyt meitä tänne tyhjän takia. Hänellä olisi suunnitelma, ja hän jakoi sen myös medän kanssamme tuona hetkenä. Saimme sivullisen ideoita, joita lähteä toteuttamaan.

Kun pyydämme, hän antaa meille yltäkylläisesti. Hän ottaa jotain pientä, ja tekee siitä suurta.

Mount Esja

"Sinä, jonka käteen minä tartuin, 

jonka minä toin maan ääristä 

ja kutsuin kaukaisimmista kolkista, jolle minä sanoin: 

'Sinä olet minun palvelijani, minä olen sinut valinnut, en sinua väheksynyt.'

- Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi. 

Älä arkana pälyile ympärillesi - minä olen sinun Jumalasi."

Jes. 41:9-10

Halgrims kyrkja

Ensimmäisestä postauksesta tuli vähän tällainen maalaileva. Maalailua saatte kokea jatkossakin, mutta varsinaisesta arjestamme tulemme kertomaan jatkossa paremmin. Kivaa että olet lukemassa kuulumisiamme! Olet osa tärkeää tukijoukkoamme, sillä mitä ovatkaan tarinat ilman kuuntelijaa.

Pieni luukkumme